S/Y Desire Narvassa 15. - 23.6.2019

La 15.6 klo 7:59 Helsinki - Viinistu (19:30)
Valmiina lähtöön Strömsistä. Kipparilla varavirtalähde kotona. Lähtö viivästyi vartilla.
 
Menomatkalla Suomenlahden yli tuuli mukavasti, mutta sumua oli paikoitellen sakeastikin. Yksi vaaratilanne sumusta yllättäneen tankkerin kanssa, saimme väistettyä viime hetkessä.
 
Saapuminen Viinistuun klo 19:30. Menetimme tunnin navigointivirheen vuoksi.
 
Viinistussa rantaravintola oli vielä auki. Yöpyminen veneeltä maksoi 20 euroa, joka sisälsi sähkön ja veden sekä sosiaalitilat..
 
Su 16.6 klo 9:00 Viinistu - Eismi - Purtse (klo 19:30)
Tuulettoman kelin takia ajoimme käytännössä koko päivän koneella. Pysähdyimme matkan varrella Eismiin ruokaostoksille, mutta vaikka jahtisatama oli uusi ja hieno, ei alueella ollut kauppoja tai edes kioskia. Jatkoimme nopeasti eteenpäin kohti Purtsea.
 
Purtsen edustalle rinnallemme ajoi paikallinen kalastaja, joka kertoi, että syvyyttä sisääntuloväylällä ei meille ehkä ole tarpeeksi. Merikortin mukaan syvyyden olisi pitänyt olla 2,5 metriä, mutta käytännössä se oli 1,3 m. Yritimme kuitenkin rantautumista, mutta jäimme pariin kertaan hieman kiinni, emmekä päässeet satamaan. Yön vietimme ankkurissa Purtsen edustalla.
 
 
Ma 17.6 klo 6:00 Purtse - Toila - Narva Joesuu (klo 20:30)
Aamulla aikaisin matkaan hyvin kevyessä tuulessa purjeilla kohti Narvaa. Pidimme parin tunnin huoltotauon pienessä Toilan kalastus- / jahtisatamassa, jossa kävimme kaupassa ja syömässä ravintola Fregatissa. Oli hyvä ruoka. :-).
 
Toilassakaan syvyyttä ei ollut tarpeeksi vieraslaituriin, joten kiinnittyminen tehtiin betoniseen aallonmurtajaan.
 
 
Toilaan veneellä saavuttaessa kannattaa huomata, että rannikolla on paljon isoja rysiä, joita joutuu väistelemään.  
 
Toilasta matka jatkui kohti Narva Joesuuta, jonne saavuimme illansuussa. Sää oli hyvä. Sisääntuloväylä kulkee rajaa pitkin ja etsimme tarkoin väylämerkkejä matalan rannan vuoksi. Ajosuuntamme oli Venäjää kohti ukkospuuskan yllättäessä meidät. Onneksi ajoimme pelkällä moottorilla, koska olimme lähellä kapeaa sisänätuloväylää, jossa nopeasti noussut tuuli teki aallokosta  hyvin korkeaa ja terävää. Desireen hallinnassa ja suunna pitämisessä oli täysi työ ja pelkona koko ajan matalaan ajautuminen. Muutaman pitkältä tuntuneen hetken jälkeen pääsimme jokisuun väylälle ja teimme näyttävän sisääntulon aalloilla surffaten sisään satamaan. Veneen tavaroille oli löytynyt uusi järjestys.
 
Emme ajaneet veneellä Narvaan saakka (vaatiin erikoisluvan viranomaisilta) vaan jäimme Narva Joesuuhun uuteen vierasvenesatamaan. Satamakapteeni oli hyvin avulias, samoin kuin rajaviranomaiset. Kauppa ja ravintolat olivat lähellä satamaa.
 
Ti 18.6 Narva
Ajoimme bussilla Narvaan, jossa tutustuimme kaupunkiin. Paikallisbussikyyti oli ilmainen mennen-tullen, turistikohteliaisuutta vai yleinen tapa? Matka kaupunkiin kesti noin 25 minuuttia. Narvassa oli Viron ja Venäjän välinen rajajoki ja linnoituksia rajan molemmin puolin.
 
 
Kävimme tutustumassa myös Tarton yliopiston sivupisteeseen, joka oli arkkitehtuuriltaan hieno, vaikka tilat olivat pienet.
 
 
Ke 19.6 klo 9:00 Narva Joesuu - Toila (klo 14:30)
Koneella koko matka Toilaan, jossa yövyimme tutuksi tulleen aallonmurtajan  kupeessa. Grillasimme satamakapteenin luvalla kaupasta hakemamme sianniskan ja keitimme perunoita. Oli hyvää.
 
Toilassa oli kaunis kartanopuisto. Itse kartano tuhoutui toisessa maailmansodassa, mutta upea puisto on kunnostettu alkuperäisen mallin mukaan. Puistosta oli hieno näköala merelle. Puiston lisäksi kylässä oli upea uimaranta, kuten itse asiassa monessa Viron rannikkokaupungissa tuntuu olevan.
 
To 20.6 klo 9:15 Toila - Eismi (klo 20:00)
Aamulla seurasimme hetken aikaa kalastajien runsaan kalasaaliin purkua (kilohailia ja nokkahaukia) ja sen jälkeen irroitimme köydet ja huomsimme, että olimme pohjassa kiinni. Koneella emme saaneet venettä liikkumaan, joten nousimme rannalleja vedimme köydellä veneen syvempään veteen. Vettä olisi pitänyt olla 2 metriä, mutta ainakaan aamulla ei ollut.
 
Ajelimme alkumatkan koneella, mutta tuulen noustessa pääsimme vihdoin purjehtimaan. Yövyimme Eismissä, joka oli kallis suhteessa palveluihin. Yöpyminen maksoi 25 euroa, hinta sisälsi uudet suihkutilat. Saunasta olisi joutunut maksamaan erikseen.  
 
Eismiin tullessa moottorimme alkoi temppuilla eikä käynyt enää kunnolla.
 
Pe 21.6 klo 6:30 Eismi - Emäsalo (klo 0:30)
Alkumatkan ajoimme moottorilla, joka lopulta lakkasi toimimasta. Jatkoimme tyynehkössä kelissä eteenpäin purjeilla. Laivaväyliä lähestyessämme tuuli nousi kohtalaiseksi ja pääsimme hyvin eteenpäin. Säätiedotus oli muuttunut, joten varmuuden vuoksi reivasimme purjetta yhdellä.
 
Laivaväylien ylitys sujui hyvin, mutta tuuli muuttui kovemmaksi, joten reivasimme toisenkin kerran. Lopuksi vaihdoimmek keulaan pienemmän purjeen. Onneksi, sillä keli muuttui Suomen puolella tosi kovaksi ja teki etenemisestä työlästä. (Emäsalon tuulilukemat 15 m/s, puuskat 20 m/s.) Kryssimme Kallbådagrundin korkeudella kuoppaisessa meressä edestakaisin ja mietimme, mitä tehdä. Pääsimme lopulta isoa laivaväylää pitkin Emäsalon viereen suojaan ja olimme siinä yön yli.
 
La 22.6 19:30 Emäsalo - Helsinki (klo 2:30)
Odottelimme koko päivän tuulen tyyntymistä. Ankkuri ei oikein pitänyt saaren kupeessa, ennen kuin kolmannella kerralla.
 
Illalla tuuli tyyntyi ennnustusten mukaisesti ja ajoimme vähitellen purjeita lisäten kotisatamaa kohti. Loppupätkässä oli jo yöpurjehduksen makua.
 
Kotilaituriin saavuimmme väsyneinä, vahingoittumattomina ja onnellisina ilman moottoria viimeiset metrit meloen.
 
Oli rankka reissu.

S/Y Desire - Jani ja Joski

 

 

 

 

 

Foorumi suljettu

Kerhomme vuosikokouksessa 2013 päätettiin sulkea sisäinen keskustelufoorumimme käytön vähäisyyden vuoksi.

Ilmaan jäi kuitenkin ajatus laajentaa foorumi koko rannan alueelle niin, että keskustelemaan pääsisivät kaikki halukkaat Roiuhuvuoren alueen veneilijät ja asiasta muuten vain innostuneet. Päätöstä uuden foorumin avaamisesta ei ole kuitenkaan lyöty vielä lukkoon, vaan asia vaatii pohtimista.

Tähän liittyviä toiveita ja ajatuksia voi lähettää minulle osoitteeseen venekerho@gmail.com

-Joski-


Laituritarinat

24.12.2018 15:14

Tuoppi 2018

Viaporin tuopin voitto Ströveen! Tänä vuonna kerhomme osallistui Suomenlinnan pursiseuran järjestämään Viaporin tuoppi -puupurjevenekilpailuun 11.8.2018 ennätysmäärällä veneitä. Mukana olivat Jaakko Merikarin s/y Scalpella ja Jani Gröhnin s/y Desire. Sää oli kisapäivänä aurinkoinen ja tuulinen,...

Lisää

—————

17.02.2018 16:48

Prangli ja Tuoppi 2017

Tallennan kesän 2017 Pranglin reissun tarina tänne. Pranglin perinteinen puuveneregatta 2017 Kuva: Jaakko Merikari Kisan rauhallinen, kuvailuun sopiva hetki. Ströven puupurjehdusosaston kansainvälinen kilpailu-ura käynnistyi elokuun lopussa, jolloin laiturimme venekaunotar Ö6 S/Y Desire Janin...

Lisää

—————

20.12.2010 12:48

Keskustelualueesta

Terve kolleegat, Yllättävän paljon aikaa on mennyt kerhomme keskustelualueen virittämiseen, vaikka itse asennuksessa ei kovin paljon aikaa kulunutkaan. En halua kutienkaan avata aluetta ilman kirjautumis- ym. ohjeita. Projekti on loppuponnistusta vaille valmis ja yritän raivata sen verran aikaa...

Lisää

—————

13.09.2010 15:46

Keskustelunavaus: Pohdiskelua keskustelualueen tarpeellisuudesta kerhon sivuilla

Aina välillä tulee pohtineeksi näiden sivujen olemassaoloa ja jatkokehittämistä. Katselin äsken kävijätilastoa ja yllätyin iloisesti siitä, että sivuillamme vierailee lukijoita. Ei nyt ihan ruuhkaksi asti, mutta hyvin tasaisena virtana kuitenkin. Se on tosi hieno juttu. Pitkin vuotta minulla on...

Lisää

—————

26.10.2009 10:23

Talvisäilytyspaikka alkaa olla täynnä

Tämä veneilykausi alkaa olla lopuillaan, stadi katkaisi jo vedetkin rannasta. Talvisäilytyspaikallakin alkaa olla ahdasta, jokasyksyinen juttu. Jarmolta kuulin, että 5-vuotisjuhlissa oli ollut kivasti porukkaa ja sääkin oli suosinut juhlia. Hieno homma ja hyvä päätös kaudelle. -Joski-

Lisää

—————

23.09.2009 12:00

Merikiikareista

Kauden alussa muistan jutelleeni jonkun kanssa veneilykäyttöön sopivien kiikareiden ominaisuuksista. Yleensä merikiikareina käytetään 7 x 50 -tyyppisiä kiikareita. Arvo 7 tarkoittaa, että suurennus on seitsenkertainen. Tämä on veneilykäytössö hyvä arvo, koska ainakin pikkupaatti keikkuu aina sen...

Lisää

—————

27.04.2009 11:07

Kuvagalleria lisätty

Hei, Tässä linkki Ilkan ottamiin kuviin veneilykauden 2009 avajaisista ja vuosikokouksesta. Pitäkää muuten silmänne auki, jos näette hämäräperäistä touhua paattien ympärillä. Yhden jäsenemme perämoottori yritettiin varastaa viime viikon aikana. Moottori on sen verran iso, että siirtämiseen olisi...

Lisää

—————

16.04.2009 10:47

Tähän ei ole juuri tarinoita tullut...

Tarinat ovat jääneet ainakin toistaiseksi kertomatta. Panostukseni on ollut enemmän noihin kerhon ajankohtaistiedotuksiin ja kaikkeen ei voi revetä. Katsotaan, piristyykö tämä alue kauden avajaisten jälkeen. Talven puhdetöinä veistelin mäntylaudoista Terhi II:seen uuden ohjauspinnan ja pikkuhiljaa...

Lisää

—————

02.01.2009 10:27

Uusi Vuosi ja hätäraketit

Ensiksi Hyvää Uutta Vuotta kaikille. Taas ihasteltiin ja ammuskeltiin paljon raketteja. En tiedä, oletteko te yhtä "tiukkapipoisia" kuin minä, mutta minua kyllä ihmetyttää ja harmittaa jokavuotinen, todennäköisesti aiheettomien, hätärakettien ampuminen. Uudenvuodenyönä ei kyllä kannata joutua...

Lisää

—————

29.12.2008 11:32

Veneiden esittelyjä luvassa

Kunhan saan materiaalia, julkaisemme tällä alueella pieniä esittelyjuttuja laiturimme paateista. Jos sinun veneelläsi tai venetyypilläsi on tarina, toimita teksti minulle, niin saadaan juttu julkiseksi. Ilkka laittoi minulle jo tietoa Old Ladystään. Tarina on kuvamuodossa, veneen kuvaa tai nimeä...

Lisää

—————


Laiturimme paatteja


Terhi II:n kotisivuille


Suomenlinna