17.02.2018 16:48

Prangli ja Tuoppi 2017

Tallennan kesän 2017 Pranglin reissun tarina tänne.

Pranglin perinteinen puuveneregatta 2017

Kuva: Jaakko Merikari
Kisan rauhallinen, kuvailuun sopiva hetki.

Ströven puupurjehdusosaston kansainvälinen kilpailu-ura käynnistyi elokuun lopussa, jolloin laiturimme venekaunotar Ö6 S/Y Desire Janin kipparoimana osallistui perinteiseen Pranglin saaren puuveneregattaan. Miehistössä olivat lisäksi Jaakko ja Joski. 

Lähdimme matkaan Kaivarista perjantaina 25.8.20017 kello 13 ja hyvin kevyellä, lähes olemattomalla tuulella pääsimme Prangliin Kehasen satamaan auringon laskun aikaan illallla kello 21. Peltigenuan apu oli valitettavasti välttämätön, mutta tuulettoman kelin vastapainoksi saimme sentään sadetta lähes koko matkan ajan. :-)   

Perillä hankimme rantakioskista maistuvat gulashikeitot sekä kyytipojaksi paikallisia panimotuotteita ja näiden voimalla pääsimme suunnittelemaan seuraavan päivän kisastrategiaa. Hyttysiä oli tyynessä illassa paljon ja ne olivat äkäisiä.

Aamulla pidetyssä rennossa kapteenien kokouksessa selvisi kisasääntöjen lisäksi, että tänä vuonna kisaan osallistuisi vain neljä venekuntaa. Tämä oli yllätys sekä paikallisille asukkaille että kisajärjestäjille. Syyksi katoon arveltiin edellisen vuoden tosi kovaa keliä, joka ilmeisesti yhdessä ajankohtaisen säätiedotuksen kanssa sai paikalliset puuveneilijät varovaiseksi. Mekin analysoimme keliä ja tulimme siihen tulokseen, että matkaan lähdetään, koska ei tuule liikaa.

Lähtö koitti ja satamasta ulos lipuessamme totesimme, että aika raikkaasti tuuli sittenkin. Edellisen yön tyyneys oli kadonnut jonnekin aivan muuualle ja vastatuuliosuuden aaltoja voisi kuvailla sanalla miehekäs. Märkää oli taas sekä sateen että pärskeiden (heh heh) muodossa. 

Kisan toinen suomalaisvene luopui leikistä lähtöviivalla teknisten ongelmien ja keliin nähden liian pienen miehistön takia, mutta kolme venettä pääsivät matkaan. Saimme hyvän lähdön ja nopeudessa olimme hyvin tasavertaisia kilpakumppaneihimme nähden. Kotikenttä antoi saaren kärjen matalikolla Eestin veljillemme sen verran kuitenkin etua, että veneet olivat parikymmentä minuuttia meitä nopeampia. Meillä saarikierrokseen meni 2 h 22 min16 sek.

Kovassa kelissä kaikki perille päässeet olivat voittajia ja perillä rannassa me uitetut koirat pääsimme juhlavassa tunnelmassa oikeaan telttasaunaan. Saunassa oikein hyvät jutut ja pehmeät löylyt.

Illalla saaren asukkaat kokoontuivat satamaan juhlimaan isosti kauden päättäjäisiä. Ystävällisyys ja vieraanvaraisuus olivat vahvasti läsnä koko vierailun ajan ja kilpailun osallistuneet kuulutettiin noutamaan esiintymislavalta diplomi ja puinen palkintomela kaiverruksineen. Taitava ja suosittu folkbändi Kihnu Boisid sai yleisöön vauhtia. Mainio ilta.

Sunnuntaiaamuna lähdimme meriaamiaisen jälkeen kello 10 takaisin Suomea kohti. Tuuli oli yön aikana taas kadonnut jonnekin ja vaikka me yritimme edetä 5 tuntia purjeilla, ei matka oikein ottanut taittuakseen. Laskimme purjeet ja ajoimme loppumatkan 5,5 tunnissa dieselin voimalla. Harvoin näkee merta Helsingin edustalla rasvatyynenä, mutta nyt tuli sekin ihme todistettua sekä mennessä että tullessa.

Tämä oli hieno reissu. Matka Pranglin saareen on huomattavasti lyhyempi kuin Tallinnaan ja ainakin toistaiseksi saarella voi vielä aistia turmeltumatonta alkuperäisyyttä.

 

Viaporin tuoppi 2017

Strömsinlahden veneilijät oli jälleen edustettuna Suomenlinnan Pursiseuran järjestämässä perinteisessä puuveneiden purjehduskilpailussa Viaporin tuopissa.

S/Y Scalpella sijoittui hienosti viidenneksi LYS1 -sarjassa 10 kisaan osallistuneen veneen joukosta. Reitin kiertoon rauhallisella tuulella meni aikaa 4h 32 min, eli ehdimme hyvin alta pois ennen illalla saapunutta kovaa myrskyä.

Linkki tuloksiin

 

 

—————

Takaisin


Suomenlinna